keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Indiedays Inspiration Day fiiliksiä

Viime viikonloppuna minulla oli kunnia osallistua bloggaajien ammattitapahtumaan eli Indiedaysin järjestämään Inspiration Day -päivään. Tässä postauksessa on kuvia ja fiiliksiä tapahtumasta, jossa piipahdin Matin Marmekalassa ja Hertan Hertsunelämää kanssa. Päivä oli kerrassaan upea, joten haluan jakaa sen myös teidän kanssa.

Tarjoilut olivat mitä herkullisimpia. Itsehän pidän juuri tällaisista pienistä cocktailherkuista, joten en olisi voinut toivoa parempaa. Nam tässä vadelma-suklaaleivoksia ja vadelma macarons. 

Lisäksi tarjolla oli erilaisia marmeladeja. 

Suolaiset tarjoiltavat veivät kielen mennessään: katkaravut ja fenkolitahna toastin päällä oli ehdoton suosikkini, kananpoikapatee ja passionhyytelö tuli toisena, kupit vuohenjuustocremellä ja ruccola tahnalla ihastuttivat ja kanttarellilla ja punasipulilla täytetyt filotaikinanyytit sulivat suuhun. Ai että!


Inspiration Day järjestettiin Katajannokalla Ravintola Sipulin talvipuutarhassa, joka on aivan ihastuttava paikka. Olen ollut talvipuutarhassa myös talvihäissä. Lasikatto kruunaa miellyttävän ja valoisan tunnelman.

Maistelimme hiukan erittäin hyväksi seurusteluviiniksi soveltuvaa Italialaista Vogaa. Pullo oli muotoilultaan erikoinen ja erottuva. Samoin myös valkoviinipullo, mutta siitä en valitettavasti saanut napattua kuvaa. 

De Kuyperin DIY drinkkibaarissa maistelimme herkullisen värisiä persikkaisia, minttuisia ja raparperin makuisia cocktaileja.


Illalla minä ja Hertta suuntasimme vielä Blog Awardseihin :) Mahtava päivä täynnä ispiraatiota! Kiitos Indiedays!

perjantai 24. lokakuuta 2014

HALLOWEEN Orange Cupcakes -Video Tutorial ja DIY lyhdyt



Kuppikakkutehtaalla on ollut säpinää halloweenin kunniaksi ja mukana menossa oli myös pikku apulainen. Koska halloween on lapsille tärkeä juhla, sitä on mukava toteuttaa heidän kanssaan. Täällä minun keittiössä valmistui ihania appelsiinimuffineja tuorejuustokuorrutteella teemaan sopivin värein ja koristein. Uuden mörköasun omistava veljenpoikani oli innoissaan kuppikakku kummituksista, kurpitsoista ja DIY lyhdyistä, joita askartelimme yhdessä. Edellisen illan Linnanmäen valokarnevaalit ja kummitusjunan viimeisteli siis tämä leivontasessio kauhuteemalla, puhumattakaan leivonnan jälkeisistä herkutteluista. Pääsin vihdoin myös kokeilemaan oman "elokuvan" tekemistä. Alla linkki 2 minuutin pätkään, jossa minä ja Eero koristelemme kuppikakkuja itsetehtyjen halloween lyhtyjen valossa.

Muffinit:
3,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
ripaus suolaa
1,5 dl sokeria
0,5 dl tummaa siirappia
100 g voita
1 dl maitoa
0,5 dl appelsiinimehua
2 kananmunaa
1 appelsiinin kuori tai tippa appelsiini aromia

Sekoita jauhot, leivinjauhe, suola ja kaneli keskenään isossa kulhossa.
Sulata voi ja sekoita siirappi sokeriin toisessa kulhossa.
Lisää sula voi sokerisiirapin joukkoon ja sekoita kunnolla.
Lisää seuraavaksi soijamaito, appelsiinimehu ja kananmunat yksitellen. Sekoita tasaiseksi aina jokaisen aineksen jälkeen.
Lisää nestesekoitus jauhoihin ja sekoita taikina tasaiseksi.
Kääntele taikinaan lopuksi  appelsiinin kuori tai aromi.
Asettele paperivuoat muffinipellille ja jaa taikina vuokiin.
Paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 12 minuuttia.
Anna jäähtyä ja pursottele

Kuorrute 1:
150 g tuorejuustoa
50 g voita
4 dl tomusokeria
mustaa pastaväriä
kultaisia sokerihelmiä

Kuorrute 2:
150 g tuorejuustoa
50 g voita
4 dl tomusokeria
lakua

Vatkaa tomusokeri huoneenlämpöiseen voihin (muutama minuutti).
Lisää kylmä tuorejuusto ja jatka vatkaamista muutaman minuutin ajan, kunnes seos on kuohkeaa.
Värjää kuorrutus haluamallasi pastavärillä.
Siirrä kuorrute pursotinpussiin, jossa haluamasi tylla (haamuihin pyöreä tylla ja mustaan kuorrutukseen kierretähtitylla) ja kuorruta jäähtyneet muffinit.
Viimeistele sokerihelmillä ja lakupaloilla.





Vinkki! Tee itse omat halloween lyhtysi! Kerää kirkkaita lasipurkkeja (hillo, marmeladi, feta yms.). Pese, irrota etiketit ja kiillota purkit. Tämän jälkeen leikkaa, liimaa halloween kurpitsat tai kummitukset purkin kylkeen. Voit käyttää valmiita tarroja tai itsetekemiä kuvia :)

tiistai 21. lokakuuta 2014

Parhaat Mustikkamuffinssit



Järjestin pikkuveljilleni brunssin kiitoksena heidän avusta tietoteknisissä ongelmissani. Molemmat ovat tulevia insinöörejä ja auttavat enemmän kuin mielellään näissä ongelmissa, mutta sainhan hyvän syyn herkutella oikein kunnolla heti aamusta. Sunnuntaibrunssilla tarjosin heille melko perinteisiä aamiasherkkuja: hedelmiä, mysliä, luonnonjogurttia, paahtoleipää, croissantteja, kananmunia, appelsiinimehua ja kahvia. Lisäksi leivoin näitä ihanan pehmeitä ja muhkeita mustikkamuffineja. Tämä on ollut jo kauan luottoreseptini ja se palasi mieleeni, kun tuttuni kyseli reseptiä minulta. Ohje on erittäin helppo: ei vatkaamista tai muuta ylimääräistä hommaa. Yhdistä, sekoita ja uuniin. Nam hyvää tulee!

Ohje: (12 kpl)
3,5 dl vehnäjahoja
2 dl sokeria
1,5 tl vaniljasokeria
0,5 rkl leivinjauhoa
ripaus ruususuolaa (voit korvata tavallisella suolalla tai jättää pois)
100 g voita
1,5 dl maustamatonta jogurttia
2 munaa
2 dl mustikoita (pakaste tai tuoreita)

Sulata voi ja anna jäähtyä.
Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa.
Sekoita sulatettu voi, jogurtti ja munat keskenään toisessa kulhossa.
Yhdistä voimunaseos ja jauhoseos.
Sekoita taikina tasaiseksi kuitenkaan vatkaamatta sitä.
Kääntele lopuksi mustikat taikinaan  nuolimella.
Asettele paperiset vuoat muffinipellille ja jaa taikina vuokiin.
Muista jättää kohoamisvaraa.
Paista 175 asteessa uunin keskitasolla noin 25 minuuttia.



Herkullista alkanutta uutta viikkoa!

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Suklaa-Kinuski Mutakakku


Vietimme ensimmäistä kertaa iltaa uusien naapureidemme kanssa viime viikonloppuna. Näin kauan kesti saada kolme pariskuntaa yhteen illalliselle ja tutustumaan kunnolla toisiinsa. Olemmehan asuneet täällä uudessa kodissa jo kesäkuusta asti. Meillä oli mahtava ilta hyvän ruoan parissa, joten tätä kannatti odottaa. Itse tietenkin olin vastuussa jälkiruoasta ja pitkän mietinnän jälkeen päätin valmistaa tätä suussa sulavaa mutakakkua, johon sain kipinän täältä. Resepti on muuten sama, mutta lisäsin teelusikallisen leivinjauhetta taikinaan ja koristelin sormisuolan sijaan kakun tummalla suklaalla. Mutakakku osoittautui erittäin hyväksi valinnaksi. Kakku oli menestys ja maistui vielä blinien ja kalan jälkeenkin. Kinuski ja suklaa kävelevät todella käsi kädessä. Mutakakun kosteus ja pehmeys yhdistettynä suussa sulavaan kinuskiin toimii!

Ohje:
150 g voita
2,5 dl sokeria
1 dl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
0,5 tl suolaa
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhoja

Päälle:
1 purkki (397 g) kondensoitua valmiiksi karamellisoitua ja makeutettua maitoa
1-2 palaa tummaa suklaata

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Pingota irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Voitele vuoan reunat ja jauhota kaakaojauholla.
Sulata voi kattilassa ja siirrä isoon kulhoon. Lisää sokeri, kaakaojauhe, suola ja vaniljasokeri.
Sekoita tasaiseksi vispilällä. Lisää kananmunat yksitellen ja sekoita tasaiseksi.
Sekoita jauhot sekä leivinjauhe keskenään ja kääntele jauhoseos taikinaan. Sekoita vain sen aikaa, kunnes kaikki aineet ovat hyvin sekoittuneet keskenään.
Kaada taikina vuokaan ja siirrä kakku uuniin. Paista uunin alatasolla noin. 20 minuuttia.
Jäähdytä kakku kunnolla. Itse tein kakun aamulla aikasin, kun se tarjoiltiin vasta illalla.
Kaada kinuski eli valmiiksi karamellisoitu maito astiaan ja sekoita tasaiseksi vispilällä. Levitä sitten kinuski kakun päälle kauniisti. Siirrä kakku hetkeksi jähmettymään jääkaappiin.
Raasta tummaa suklaata koristeeksi kakun päälle.




Vinkki! Älä paista kakkua liikaa. Kakku on valmis, kun reunat juuri ja juuri ovat irroneet vuoasta ja kohonneet. Tällöin kakun keskikohta hytisee vielä. Jäähdytä kakku kunnolla ja anna sen muutenkin vetäytyä ja kiinteytyä rauhassa esim. yön yli, tällöin kakku on parhaimmillaan. 

lauantai 11. lokakuuta 2014

Minikokoiset Vadelma Cupcakes




Edellisessä postauksessa oli minikokoisten burgereiden ohje ja kerroin, että niitä tarjoiltiin viime viikonloppuna alkupaloiksi illanistujaisissa, joissa teemana oli "Amerikan herkut". Näitä söpöjä vadelmakuppikakkuja söimme jälkiruoaksi kyseisissä illanistujaisissa. Minikokoiset kuppikakut maistuivat kaikille tuhdin alku- ja pääruokalajin jälkeenkin. Erityistä ihastusta näissä kuppikakuissa herätti hyvin kostea ja pehmeä koostumus itse muffinitaikinassa. Sen salaisuus on kermaviili ja vaniljakastike. Ihanan pehmeä, eikä liian makea tuorejuustokreemi viimeisteli ihanuuden. Minikuppikakut ovat omia suosikkejani ehdottomasti. Jälleen kerran pienikokoisia voi syödä enemmän. Ja eivätkö nämä näytäkin syötävän söpöiltä, kun jokainen on koristeluiltaan hieman erilainen?

Ohje: (44 kpl minikuppikakkua)
3,5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
1,5 tl vaniljasokeria
0,5 rkl leivontasoodaa
100 g voita
2 munaa
1,5 rkl vaniljakastiketta
1,5 dl kermaviiliä
1,5 dl pakastevadelmia

Sekoita kuivat aineet keskenään.
Sekoita jäähtynyt sula voi, munat, vaniljakastike ja kermaviili keskenään.
Yhdistä seokset nuolijalla käännellen.
Lisää vadelmat ja kääntele varovasti, kunnes taikina on tasaista.
Täytä minimuffinipelti paperisilla minimuffinivuoilla ja jaa taikina vuokiin.
Paista muffineja uunin keskitasolla 175 asteessa noin 15 minuuttia.
(Tarkista kypsyys puutikulla).
Valmista kuorrute sillä aikaa kun kuppikakut jäähtyvät.

Kuorrute:
50 g voita
3 dl tomusokeria
125 g maustamatonta tuorejuustoa
karamellivärejä
nonparelleja

Vatkaa voi ja tomusokeri sekaisin monitoimikoneessa.
Lisää kylmä tuorejuusto ja vatkaa kuohkeaksi.
Lisää pari tippaa elintarvikeväriä ja sekoita kreemi tasaiseksi.
Laita kreemi pursotinpussiin, jossa on mieleisesi tähtitylla.
Pursottele kreemiä kuppikakkujen päälle ja koristele nonparelleilla.



Herkkullista viikonloppua!

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Sliders eli ihanat minihampurilaiset!



Taas jotain pieniä, sööttejä ja herkullisia juttuja tehtiin meidän keittiössä. Olen aivan ihastunut näihin slidereihin eli minikokoisiin hampurilaisiin. Harmillisesti näitä ei löydy juurikaan ravintoloiden listoilta. No, mutta pääseehän ainakin itse tekemään ja valitsemaan täytteetkin omien mieltymysten mukaan. Tarjoilimme näitä söpöjä minihampurilaisia illanistujaisissa meillä kotona. Illan teema oli "Amerikka" ja tarjolla oli näiden alkupalojen jälkeen uunissa haudutettuja kananreisiä lisukkeinaan mm. perinteinen mac and cheese, caesar salaattia ja bataattiranskalaisia. Erilaiset kastikkeet ja dipit kruunasivat makuelämyksen. Teimme kaiken alusta loppuun itse ja teeman innoittajana oli New Yorkin matkamme, josta erillinen postaus täällä. Jälkiruoaksi söimme, mitä muutakaan kuin kuppikakkuja. Vadelma kuppikakkujen reseptin julkaisen myöhemmin.

Tämä taikinaohje on alunperin New York Timesissa julkaistu ohje, hieman muunneltuna sopimaan näiden pienten sämpylöiden paistoon. Tällä reseptillä tulee takuu pehmeät ja höttöiset sämpylät, kunhan vaan jaksat kohottaa taikinaa rauhassa! Takuu maukasta, vaikkakin hieman aikaa vievää.

Taikina: (18-20 kpl)
2,5 dl vettä
3 rkl maitoa
2 tl kuivahiivaa
2 rkl sokeria
2 tl suolaa
noin 8 dl vehnäjauhoja
1 kananmuna
2 rkl voita sulatettuna

Voiteluun: 
1 muna
vettä

Päälle:
Seesaminsiemeniä

Vaihe 1
Mittaa vesi ja maito ja lämmitä neste kädenlämpöisäksi.
Lisää kuivahiiva ja sokeri maitoseokseen ja jätä seisomaan noin 5 minuutiksi.
Mittaa jauhot ja suola ja sekoita keskenään.
Lisää kevyesti vatkattu muna, jauhoseoksesta puolet, sula voi ja loput jauhoista hiivanesteeseen.
Vaivaa lopuksi taikina yleiskoneessa kiinteäksi (noin 5 minuuttia taikinaterällä vaivattuna).
Peitä kulho liinalla ja jätä nousemaan noin kahdeksi tunniksi, kunnes taikina on kaksinkertaistunut.
Vaihe 2
Nosta taikina jauhotetulle pöydälle ja pyöritä taikinasta pieniä pyöreitä ja hieman litteitä sämpylöitä.
Jätä sämpylät kohoamaan liinan alle vielä 1-2 tunniksi.
Vaihe 3
Laita uuniin astia, johon on mitattu noin 2 dl vettä. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
Voitele sämpylät munavesiseoksella ja ripottele päälle seesamin siemeniä.
Paista sämpylöitä uunin keskitasolla noin 12 minuuttia, kunnes ne ovat kauniin värisiä.
Vaihe 4
Anna sämpylöiden jäähtyä hieman ja sahaa ne sitten kahteen osaan.
Kokoa sämpylöistä hampurilaisia oman mielikuvituksen mukaan. Meillä luotettiin perinteisiin. Paistoimme itse jauhelihapihvit ja sujautimme väliin aitoa cheddaria ja suolakurkkua.




Vinkki! Punnitse taikinapallot noin 35 g ja pyöritä  minikokoisia sämpylöitä. Itselläni tuli ihan vähän liian suuria sämpylöitä, koska sämpylät kohoavat huomattavasti uunissa ja kohottaessa. 

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Perinteinen Marja-kermakakku



Kermakakku. On se aina niin näyttävä ja herkullinen. Tässä reseptissä pysyttiin todella turvallisella maaperällä. Kakun pohja on 4 munan sokerikakkupohja ja välistä löytyy banaania, mansikkahilloa ja vaniljakreemiä. Pursotukset tehty vispikermalla. Päällä marjoja pakasteesta ja tuoreena: vadelmia, mansikoita, mustikoita ja karhunvatukoita. Marjojen päällä perinteinen kakkukiille. Tätä kakkua maistellessa tuli lapsuus mieleen. Meillä ainakin 90 luvulla löytyi joka kakusta banaania ja mansikkahilloa.

Kakkupohja:
4 munan sokerikakkupohja
(kaikkia aineksia saman verran: munia, jauhoja, sokeria ja 1 tl leivinjauhetta)

Kostutus:
2 dl vaniljamaitoa (2tl vaniljasokeria 2 dl maitoa)

Täyte: 
Mansikkahilloa (ohje täällä)
1 banaani
Vanilja kakkumousse (2,5 dl täysmaitoa ja pussillinen Dr. Oetkerin kakkumousse jauhetta)

Koristelu ja kuorrutus: 
4 dl vispikermaa
2 tl tomusokeria
erilaisia marjoja ja 1 dl kakkukiillettä
sitruunamelissaa

Valmista kakkupohja edellisenä päivänä. Leikkaa se kolmeen osaan.
Vatkaa kakkumousse sähkövatkaimella kuohkeaksi ja pilko banaani ohuiksi siivuiksi.
Aloita kakun täyttäminen pohjasta: kostuta, levitä hillo, asettele banaanisiivut ja päälle lisää lopuksi kerros moussea eli puolet sen määrästä.
Nosta päälle keskimmäinen kakkupala. Toista täyttö.
Nosta päällimäinen pala päälle ja kostuta vielä sekin.
Laita kakku jääkaappiin muutamaksi tunniksi tai yön yli.
Levitä kakun päälle mansikkahilloa marjojen tartuntainnaksi ja valmista kakkukiille paketin ohjeiden mukaisesti.
Asettele marjat kakun päälle ja levitä kiille marjojen päälle.
Vatkaa kerma ja tomusokeri juuri täydelliseksi pursotukseen sopivaksi vaahdoksi.
Levitä kermaa hiukan kakun reunoille pursotuksen tartuntapinnaksi.
Pursota kerma oman mielikuvituksesi mukaan kakun reunoille.
Koristele halutessasi sitruunamelissan lehdillä.




Tällä kakulla juhlittiin montaa asiaa. Blogini ensimmäistä syntymäpäivää ja lisäksi mieheni äidin syntymäpäiviä. Tottakai tuplasyntymäpäivien kunniaksi täytyi ottaa lasit kuohuvaa. Suolaista pikkusyötävääkin löytyi pöydästä ennen kakun korkaamista: täytettyjä krustadeja ja jogurttikurkkukeittoa. Nam nam, kyllä meidän kelpasi juhlia. Muistathan arvonnan, joka on vielä meneillään 15.10 asti syntymäpäivien kunniaksi. Löydät tarkemmat tiedot täältä.

torstai 2. lokakuuta 2014

Blogin 1-Vuotis Syntymäpäivät ja Arvonta


Nyt juhlitaan! 

Annin Uunissa blogi on täyttänyt vuoden! Sitä juhlitaan ihanalla perinteisellä kermakakulla. Kuvan marja-kermakakun reseptin julkaisen myöhemmin erillisessä postauksessa.

Kun muistelen tätä vuotta taaksepäin, tuntuu huikealta. Mietin mitä olen puuhastellut ennen blogiharrastusta, koska nykyään se on tärkein harrastukseni, iloni ja päivän piristykseni. Olen saanut mahtavia kontakteja, uusia ystäviä ja oppinut niin paljon uutta niin leivonnasta, kuvaamisesta kuin sosiaalisesta mediastakin. Suurin kiitos blogini kehitykselle ja lukijakunnan kasvulle, kuuluu tietenkin lukijoille ja sen takia haluankin järjestää teille arvonnan.

Ohjeet arvontaan osallistumiseen: 

Arvonnalla kerätään tykkääjiä Annin Uunissa facebook sivustolle. Voit osallistua yhdellä tai kahdella arvalla.

1. ARPA Käyt tykkäämässä sivustosta ja jätä kommentti tämän postauksen alle. Ilmoita kommentissa nimesi ja sähköpostisi. 
2. ARPAA Jos olet jo tykännyt Annin Uunissa sivustosta hanki tykkääjä (esim. ystäväsi) ja jätä kommentti tämän postauksen alle. Ilmoita kommentissa nimesi ja sähköpostisi.

Mainitsethan kommentissa myös osallistutko yhdellä vai kahdella arvalla. 

Osallistua voi 15.10 asti ja ilmoitan voittajalle henkilökohtaisesti.

Arvonnan voittaja saa valita itselleen palkinnon seuraavista kahdesta vaihtoehdosta:

Minidonitsipelti

Tämä donitsipelti on hyvin suosittu ja sai paljon huomiota tässä postauksessa, jossa minidonitseja paistettiin uunissa.

TAI


Leivontatuotteiden yllätyspaketti

Paketti sisältää erilaisia leivonta- ja koristeluvälineitä sekä tuotteita.


Alla linkki Annin Uunissa Facebook-sivustolle.