keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Lohipiirakka graavi- ja kylmäsavulohesta


Nyt on meidän joululohetkin hyötykäytetty parhaalla mahdollisella tavalla. Voin kertoa, että tästä piirakasta tuli jumalaista! Melkein sitä lohta kannattaakin hankkia sen verran jouluksi, että siitä riittää yhteen piirakkaan. Piirakka sopii erinomaisesti uudenvuoden juhlien suolaiseksi tarjoiltavaksi. Olen tykästynyt sämpyläjauhojen käyttöön piirakkapohjissa. Sämpyläjauhot tuovat erilaista rapeutta ja makua koko piirakkaan. Piirakkaan voit käyttää mitä tahansa lohta mitä kaapista löytyy. Itse käytin graavi- ja kylmäsavulohen loput. Oikein herkullista ja hauskaa uudenvuoden aattoa teille lukijoille!

Pohja:
100 g voita
2,5 dl sämpyläjauhoja
2 rkl kylmää vettä
ruohosipulia
ripaus suolaa

Nypi jauhot ja voi murumaiseksi taikinaksi.
Lisää suola ja saksi ruohosipuli joukkoon.
Lisää vesi nopeasti ja sekoita taikina tasaiseksi.
Painele taikina pyöreään tai suorakulmaiseen vuokaan. 
Pistele pohjaan haarukalla reikiä.
Esipaista pohjaa 200 asteisen uunin alatasolla 10 minuuttia.

Täyte:
200 g lohta (graavi ja kylmäsavu)
1 prk kermaviiliä
2 kananmunaa
1 rkl sinappia
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
suolaa 
pippuria
ruohosipulia
kirsikkatomaatteja
1 dl mustaleima-juustoraastetta
1 dl parmesanraastetta

Sekoita kermaviili, munat, sinappi, valkosipulisilppu, suola ja pippuri isossa kulhossa. 
Raasta juustot ja silppua ruohosipuli sivuun.
Levitä esipaistetun pohjan päälle ensin kerros parmesanraastetta, lohta, ruohosipulia ja mustaleimaraastetta. 
Kaada puolet kermaviiliseoksesta päälle ja toista täyttö. 
Jätä hieman lohta ja ruohosipulia koristeeksi kirsikkatomaattien kanssa piirakan päälle. 
Paista 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia, kunnes pinta on kauniin värinen ja täyte hyytynyt.




Onnellista Uutta Vuotta 2015!

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Kinkku-Ananas Pizza


Joulukinkun hyötykäyttö on alkanut. Meillä sitä käytään esimerkiksi kotitekoisen pizzan täytteenä. Kyllä kelpaa! Tästä tuli niin mehukasta ja itse tehtynä pizzakin voi olla hienostunutta. Nautimme pizzan punaviinin kanssa, kuten juhlaillallisen muutenkin. Reseptin pohjana on meidän paljon käytetty pizzapohja ja -kastike niin kuin aina. Linkeistä pääset lukemaan ohjeet.

Pohja:
Ohje täällä

Tomaattikastike:
Ohje täällä

Täytteet:
Ananasta
Joulukinkkua tai palvikinkkua
Emmental juustoraastetta
Mozzarella juustoraastetta
Oreganoa

Lämmitä uuni 250 asteeseen.
Kauli taikina ohueksi levyksi suoraan leivinpaperin päälle.
Nosta pohja pellille nostaen leivinpaprin reunoista.
Levitä pohjalle tomaattikastike.
Ripottele juustoraastetta makusi mukaan tomaatin päälle.
Lisää täytteitä makusi mukaan.
Paista uunin keskitasolla noin 10 minuuttia.
Anna hiukan jäähtyä, mausta oreganolla ja tarjoile.



Vinkki! En ilmoita ohjeessa raaka-aine määriä, koska kaikilla on oma tapansa täyttää pizzansa. Osalle riittää pienempi määrä täytteitä ja osaa haluaa hieman enemmän. Meille riittää pellilliseen yksi pussi (200 g) juustoa, yksi purkki ananaspaloja ja kinkkua meni varmaan noin 100 g. 

tiistai 23. joulukuuta 2014

Jouluinen Mudcake


Muutaman tunnin kuluttua auto starttaa äidin ja isän luokse kohti Pusulaa, missä vietämme joulua koko perheen voimin. Muutamia joulujuttuja puuhastellaan äidin kanssa vielä tänään illalla ja huomenna olisi tarkoitus nauttia jouluaatosta perinteisesti: kuusen koristelua, riisipuuroa, joulusauna ja herkuttelua lahjojen avaamisen kera. Tahdoin vielä erikseen toivottaa teille kaikille lukijoille oikein herkullista ja rauhallista joulunaikaa! Tässä lisäksi viimehetken vinkki joulupöytään. Tarjosimme tätä mutakakkua viime viikonloppuna ystävillemme pikkujouluissa ja se sai kovasti kehuja. Helppoa ja takuu hyvää!

Ohje:
150 g voita
100 g suklaata (tummaa- tai maitosuklaata)
2,5 dl sokeria
2 tl piparkakkumaustetta
3 rkl kaakaojauhetta
0,5 tl suolaa
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Koristeluun:
piparkakkuja
tomusokeria

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Voitele ja jauhota irtopohjavuoka (24 cm) kaakaojauheella.
Sulata voi kattilassa miedolla lämmöllä.
Sulata voin joukkoon paloiteltu suklaa.
Sekoita kananmunat yksi kerrallaan vispilällä suklaaseokseen.
Mittaa kaikki kuivat aineet kulhossa.
Yhdistä kuivat aineet ja suklaaseos nuolimella käännellen.
Kaada taikina vuokaan ja paista noin 20 minuuttia uunin alatasolla.
Kun kakku on levännyt ja jäähtynyt, koristele se tomusokerilla ja piparkakuilla.



Vinkki! Älä paista kakkua liikaa. Kakku on valmis, kun reunat juuri ja juuri ovat irroneet vuoasta ja kohonneet. Tällöin kakun keskikohta hytisee vielä. Jäähdytä kakku kunnolla ja anna sen muutenkin vetäytyä ja kiinteytyä rauhassa esim. yön yli. Mutakakku on parhaimmillaan seuraavana tai sitä seuraavana päivänä. Tarjoile kakku luumukerman kanssa. Nam!

Hyvää Joulua!

perjantai 19. joulukuuta 2014

DIY Helppo Kotitekoinen Daim



Palasin toissapäivänä Tukholmasta missä olin jouluostoksilla ja ystäviä tapaamassa. Taas muistin kuinka suosittua kinuski tai toffee eli "kola" on Ruotsissa jouluaikaan. Tuli osteltua muutamia joulumakeisia kotiinkin muun muassa Polka Kola -makeisia, jotka ovat kauniissa punavalkeisissa kääreissä. Ruotsalaisista suklaista olen ihan pienestä asti rakastanut Daimia yli kaiken ja vasta tänä jouluna tajusin, että sitä voi tehdä itse! Tässä siis oma taidonnäytteeni tästä rapeasta ja makeasta unelmasta. Ja tämä ihan oikeasti maistuu Daimilta, hampaisiin jäävän tahmean tunteen kera!

Ohje:
2 dl vaaleaa siirappia
2 dl kermaa
2 dl sokeria
2 rkl mantelirouhetta tai jauhetta (itse käytin mantelijauheen sihtaamisessa jääneet suuremmat palat tähän)
2 rkl voita
150 g maitosuklaata (marabou)

Mittaa siirappi, kerma, mantelirouhe ja sokeri kattilaan. Kiehauta ja keitä miedolla lämmöllä 130-140 asteiseksi (mitä korkeampi aste sitä kovempaa ja rapeampaa daimia saat). Lisää voi sulattamalla se seokseen. Sekoita seosta koko ajan (varsinkin loppupuolella) ja varo polttamasta. Seos paksuuntuu keittämisen aikana.

Levitä kinuski ohuelti leivinpaperilla vuoratulle pellille/vuoalle lastaa apuna käyttäen. Halutessasi vedä ohuet viillot kinuskiin ennen kuin se jähmettyy, jotta sinulla on valmiita paloja, kun kinuski on kovaa. Seos jämähtää melko nopesti, joten ole tarkka. Viillot eivät ole välttämättömyys, voit taitella palat myös jähmettymisen jälkeen mielesi mukaan. 

Sulata maitosuklaa vesihauteessa ja voitele kinuskipalat sulalla suklaalla pensseliä/sutia apuna käyttäen. 

Laita suklaalla voidellut Daimit nyt jääkaappiin jähmettymään.


Vinkki! Halutessasi lisää reseptiin 1 tl kaakaojauhetta ja lisää se kiehautusvaiheessa seokseen. Jos et halua suklaan sulavan sormiin helposti, niin temperoi suklaa ennen kuin levität sen Daim-palojen päälle. 

maanantai 15. joulukuuta 2014

Täydellinen Päivä ja Täydelliset Macaron-leivokset

Viime lauantaina olin todistamassa todellista rakkaustarinaa kauniissa talvihäissä. Minulla oli myös kunnia osallistua tämän tärkeän juhlan järjestelyihin leipomalla sinne hääparin toiveiden mukaisesti, hääteemaan sopivin värein lakritsan ja kookoksen makuisia macaronseja. Päivä oli täynnä taikaa, morsian kauniimpi kuin koskaan ja koko juhlista välittyi rakkaus ja aito tunnelma. Nappailin tunnelmia kameralle ja koitan välittää tunnelman kuvien kautta myös teille lukijoille. Kiitos ja onnea vielä kerran hääparille sekä oikein ihanaa ikimuistoista häämatkaa, jonka aloitatte tänään.

Kookos Macaronsit valmiina kuljetettaviksi juhlapaikalle. Reseptin löydät tästä. Lisäsin kuoriin hieman valkoista pastaväriä saadakseni vaaleamman sävyn.  
Macaronit olivat osa kaunista kattausta pöydissä. 
Häiden teemavärit valkoinen ja musta välittyivät myös macaroneista. Macaronit olivat näyttävä "koriste" cocktaillaseissa.


Alkuruokapöytä oli runsas ja herkullinen.
Ähkyltä ei voinut välttyä.
Kaapelitehtaan Hima ja Sali ravintola oli tunnelmallinen ja intiimi juhlatila. 
Viinikorkeista tehnyt nimikyltit olivat kaunis yksityiskohta pöydissä. 
Lakritsa -macaronsien täytteenä oli lakritsasuklaa -ganache.
Kookos -macaronsien täytteenä oli voi-kookoskreemi. 
Hääkakkuna oli sametin pehmeä suklaamoussekakku. 
Kaikki macaronsit maistuivat ja menivät. 
Nina, Anni ja Sari. Kiitos pöytäseurueelle.

Vinkki! Kannattaa kokeilla erilaisia macaron-reseptejä, jos et onnistunu ensimmäisellä kerralla. Uuneissa, kananmunissa, elintarvikeväreissä ja mantelijauhoissa on eroja, jotka kaikki saattavat vaikuttaa lopputulokseen. Linkitin ylempänä ohjeen perusreseptiini (kookos macarons), minkä suunnittelin näitä häitä varten. Loppujen lopuksi tein nämä kuvissa näkyvät macaron kuoret leipuriystäväni Irman italialaisella reseptillä. Voin suositella lämpimästi kokeilemaan myös siis tätä reseptiä.

torstai 11. joulukuuta 2014

DIY Rocky Road Lahjaidea (Kaurakeksi-Dumbe-Karpalo)





Terveisiä karkkitehtaalta! Täällä on sulateltu suklaata ennemmän kuin koko vuonna. Tarkoituksena on pakata pukinkonttiin ystäville ja perheelle DIY-suklaarasioita söpöissä lasipurkeissa. Tämä ihana Rocky Roadin ohje on mieheni mieltymysten mukainen. Itse olisin laittanut mukaan minivaahtokarkkeja, mutta ne eivät ole kaikkien mieleen. Tämä combo ei niitä kyllä edes kaivannut loppujen lopuksi. Taivaallinen ydistelmä syntyy dumlesta, kaurakekseistä ja kuivatuista karpaloista! Toivottavasti tästä satsista riittää jotain sinne pukinkonttiin.

Ohje:
20 g voita
200 g tummaa suklaata
200 g maitosuklaata
n. 1 dl kaurakeksejä
n. 1 dl kuivattuja karpaloita
n. 1 dl paloiteltua dumlea

Sulata suklaat vesihauteessa 30 asteiseksi (varo polttamasta, ettei suklaan rakenne kärsi).
Sulata voi erikseen ja sekoita sulan suklaan joukkoon.
Rouhi keksit ja paloittele dumlet pienemmäksi.
Vuoraa pieni uunivuoka leivinpaperilla.
Levitä vuoan pohjalle sulaa suklaata ja ripottele päälle keksimurua, karpaloita ja dumle-paloja.
Toista tämä muutaman kerran.
Varmista, että suklaata jää tarpeeksi päällimäiseen kerrokseen, jonka päälle voit halutessasi vielä ripotella koristeeksi keksimurua, karpaloita ja dumle-paloja.
Nosta vuoka jääkaappiin jähmettymään yön yli.
Leikkaa jähmettynyt levy sopiviksi paloiksi ja pakkaa lasipurkkeihin!

Vinkki! Vaihtoehtoisesti voit sekoittaa suklaamassan ja kaikki muut aineet keskenään ja levittää massan suoraan leivinpaperille. Tämä on varmasti helpompi keino, jos lämmitit suklaata liian kauan ja se on hiukan jähmeää. 

Vinkki! Käytä mielikuvistustasi! Rocky Road suklaata voit maustaa oman mielesi mukaan: kuivattuja hedelmiä, toffeeta, minivaahtokarkkeja, pähkinöitä, lempikarkkejasi, suklaarakeita, muroja, karkkirouheita, lakua, salmiakkia, siemeniä, nougata.. tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin!

lauantai 6. joulukuuta 2014

Piparkakku -Donitsit




Tänään juhlitaan Suomen Itsenäisyyspäivää. Meillä tämä päivä aloitettiin juhlallisella brunssilla perheen parissa. Osallistuimme brunssitarjoiluihin tuomalla näitä ihania donitseja mukanamme. Sain eilen kesken päivän inspiraation leipoa donitseja, piparkakun makuisia minidonitseja. Ja minähän leivoin nam! Lisäsin donitsitaikinaani kanelia, neilikkaa ja tummaa siirappia. Valmistin pikeerin ja murskasin piparminttutankoja koristeeksi. Näistä tuli älyttömän söpöjä ja älyttömän hyviä. Itsenäisyyspäivän kunniaksi koristelin osan donitseista teemaan sopivilla sinivalkoisilla koristeilla. Innostuin hiukan kuvaamisesta tällä kertaa tai taas. No lopputuloksena oli niin monta herkullista kuvaa, että oli suuri vaikeus valita ne oikeat tähän postaukseen. Kuvia on siis vähän enemmän tällä kertaa.

Ohje: 35 kpl (24 paikkanen minidonitsivuoka)
2,5 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 tl soodaa
ripaus suolaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl jauhettua kardemummaa
1 tl kanelia
1 tl jauhettua neilikkaa
1 dl maitoa
2 rkl tummaa siirappia
1 kananmuna
50 g sulatettua voita
voita pellin voiteluun

Sekoita kaikki kuivat aineet ja mausteet keskenään isossa kulhossa.
Sulata voi ja anna jäähtyä.
Sekoita kananmuna, maito, siirappi ja sula voi toisessa kulhossa
Lisää muna-maito-siirappi-voiseos kuiviin aineisiin ja sekoita taikina tasaiseksi.
Voitele donitsipelti.
Laita taikina pursotinpussiin ja pursota taikinaa pellille donitsivuokiin (täytä noin puoleen väliin).
Paista uunissa 200 asteessa noin 6- 7 minuuttia. (varo paistamasta liikaa, ettei tule kuivia)
Anna donitsien jäähtyä kunnolla ennen koristelua ritilällä.

Pikeeri:
0,5 dl valkuaista
2 dl tomusokeria
3-4 tippaa sitruunamehua

Vatkaa puolet tomusokerista valkuaiseen. Vatkaa ainakin 2 minuuttia.
Lisää loput sokerit ja sitruunamehu ja vatkaa.

Koristeeksi:
Polka karkkeja tai candy cane piparminttutankoja
Tomusokeria
nonparelleja

Dippaa donitsi pikeeriin ja nosta ritilälle.
Ripottele päälle muruksi hakattua piparminttua tai nonparelleja.
Jätä kuivumaan hetkeksi.





Hyvää Itsenäisyyspäivää!

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Mausteisen Pähkinäinen Banaanileipä


Syksyllä minulla oli ilo ja kunnia suunnitella ja toteuttaa Leivotaan lehdelle neljä erilaista banaanireseptiä. Lehti ilmestyi lokakuun alussa ja oli myynnissä marraskuun puoliväliin. Tarkoituksena on julkaista täällä blogissa myös kaikki lehteen suunnittelemani reseptit, nyt kun lehteä ei enää saa lehtipisteistä. Ensimmäisenä kunnian saa tämä täydellisen mehevä mausteisen pähkinäinen banaanileipä, jossa makua taikinaan tuo hasselpähkinä, kaneli, neilikka ja kardemumma. Päätin leipoa näitä banaanileipiä jouluksi kuivakakun muodossa ja viedä muutamia ystäville joulutervehdyksenä joulukukan sijasta. Banaanileipä on mukavaa vaihtelua taateli- ja maustekakuille, joita on aina tarjolla joulupyhinä. Suosittelen lämpimästi tätä ohjetta. Leivästä tuli erittäin kuohkea, pehmeä ja maukas. 

Ohje:
2 kananmunaa
2 dl ruokosokeria
4,5 dl vehnäjauhoja
1 dl hasselpähkinärouhetta
1,5 tl kanelia
1 tl neilikkaa
0,5 tl jauhettua kardemummaa
2 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
2 ylikypsää isoa banaania
100 g voita
2 dl piimää

Koristeluun:
tomusokeria
  • Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
  • Voitele ja korppujauhota kakku/leipävuoka (noin 1,5 litraa). 
  • Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi monitoimikoneessa.
  • Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään.
  • Sulata voi ja anna sen jäähtyä.
  • Soseuta banaanit kulhoon sauvasekottimella ja lisää sula voi joukkoon.
  • Lisää piimä banaanivoiseokseen ja sekoita tasaiseksi.
  • Lisää munavaahdon sekaan jauhoseosta ja banaaniseosta vuorotellen muutamassa osassa nuolimella käännellen, kunnes kaikki ainekset ovat sekaisin.
  • Kaada taikina leipävuokaan ja paista uunissa alatasolla noin 55 minuuttia. Voit peittää leivän pinnan leivinpaperilla paiston loppuvaiheessa, ettei se tummu liikaa. Muista tarkistaa kypsyys puutikulla, koska uunien tehoissa on eroja.
  • Anna leivän jäähtyä hetki vuoassa ja kumoa se sitten ritilälle jäähtyään. 
  • Koristele leipä ennen tarjoilua tomusokerilla. 



Vinkki! Kuten muutkin maustekakut on tämäkin kakku parempaa seuraavana tai sitä seuraavana päivänä!

Kuvat: Studio Koivunen Oy

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Kookos-Suklaapallot



Tämä ihana viikonloppu oli täynnä kynttilöitä, tunnelmaa, glögiä, punaviiniä, suolaisia ja makeita herkkuja, ystäviä ja pikkujouluja. Lisäksi meidän keittiössä valmistui näitä ihania perinteisiä kookos-suklaapalloja. Tämä ohje on helppoakin helpompi. Pallerot voi pakata rasiaan tai sellofaaniin ja viedä tuliaisina ystäville tai sitten nautiskella ihan vain itsekseen kahvin kanssa. Huomenna on vihdoin Joulukuun ensimmäinen päivä ja virallinen joulunodotus saa alkaa ensimmäisen kalenterin luukun avaamisella!

Ohje: (n. 16 kpl)
3 dl kaurahiutaleita
1 dl kookoshiutaleita
3 rkl raakakaakaojauhetta (voit myös käyttää tavallista makeuttamatonta kaakaojauhetta)
1,5 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1/4 tl suolaa
2 rkl vahvaa kahvia
100 g voita
1-2 rkl kylmää vettä

Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään kulhossa.
Lisää kuutioitu huoneenlämpöinen voi ja kahvi.
Vatkaa taikina sähkövatkaimella (miedolla nopeudella) tahmeaksi.
Lisää vettä sen verran, että saat taikinasta sopivan pehmeää muotoiltavaksi.
Pyörittele taikinasta lihapullien kokoisia palloja ja kierittele pallot kookoshiutaleissa.
Siirrä pallot jääkaappiin kovettumaan.
Säilytä jääkaapissa.
Pakkaa kauniiseen rasiaan tai sellofaanipussiin.


Vinkki! Tee aikuisten makupaloja korvaamalla vesi konjakilla tai rommilla. Saat mukavan vivahteen suklaa-kookospallojen makuun. 

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Söpöt Pienet Piparkakkutalot + video tutorial





En ole ikinä ollut mikään piparkakkutalojen rakentaja. Joka vuosi ihmettelen ja ihastelen minkälaisia taideteoksia muut ovat saaneet aikaan omista muoteista, omalla taikinalla ja mielettömillä koristeluilla. Kuuma sokeri, pienet yksityiskohdat ja kuvista päätellen hyvin huoliteltu lopputulos. Miten se on mahdollista? Olen jättänyt suosiolla rakentelun muille. Sitten törmäsin näihin söpöihin pikkuruisiin piparkakkutaloihin, jotka voi tarjoilla glögin, kaakaon, kahvin tai vaikka kotitekoisen chai laten kanssa mukin/lasin reunalta. Oli pakko kokeilla, ihan pakko. Nämä ovat kuin juuri minua varten suunniteltu! Pieniä ja niin suloisia. Pinterestistä siis löysin tämän kuvan ja päätin ryhtyä tuumasta toimeen. Sivupalkista löydät linkin pinterest tililleni, jonne olen koonnut muun muassa oman jouluaiheisen taulun. Käy sinäkin inspiroitumassa.

Piparkakkutalojen rakentaminen ja koristelu oli aikaa vievää ja pikkutarkkaa puuhaa. Toivottavasti video tutorial helpottaa ohjeistusta. Vastaan mielelläni myös kysymyksiin kommenteissa.

Ohje 12 pientä piparkakkutaloa:
200 g piparkakkutaikinaa. Nappaa ohje täältä tai käytä valmista taikinaa.
0,75 dl sokeria osien liimaamiseen.
1 rouhittu piparminttutanko koristeluun
muita erilaisia koristeita, koristelugeelejä ja pikeeriä talojen viimeistelyyn

1. Tulosta ja leikkaa talojen kaavat. Käytä näitä kaavoja muotteina.
2. Kauli piparitaikina ohueksi levyksi jauhoitetulla alustalla.
3. Leikkaa kaavojen avulla talojen osat. Yhteen taloon tarvitset 2 jokaista palaa (seinät, katto ja päädyt). Nosta palat suoraan pellille leivinpaperin päälle.
4. Paista pipareita noin. 5 minuuttia uunin keskitasolla 200 asteesssa. Tarkkaile paistoa!
5. Anna pipareiden jäähtyä kunnolla ennen talojen kokoamista.
6. Sulata 0,75 dl sokeria paistinpannulla. Heti kun sokeri on sulanut, käännä levy pienemälle, niin että sokeri juuri ja juuri pysyy juoksevana. Ole nopea ja varovainen ettei sokeri pala tai sormesi.
7. Yhdistele ensin katot ja talon alaosat (seinät ja päädyt) toisiinsa dippaamalla liimattava pinta sokerissa. Aseta liimatut osat kuivumaan leivinpaperin päälle.
8. Anna osien jäähtyä kunnolla.
9. Nyt voit aloittaa koristelun mielesi mukaan.
10. Lopuksi kiinnitä koristelemasi katot taloihin pikeerillä.

Katso video vaiheiden selkeyttämiseksi.



Vinkki! Tarjoile piparkakkutalot kotitekoisen Chai Laten kanssa. Chai siirappia saa ostettua pulloissa kahviloista tai esimerkiksi Stockmannilta. Tee näin: kaada pitkän lasin pohjalle noin 1 cm siirappia. Kuumenna ja vispaa maito kattilassa ja kaada se siirapin päälle. Ripottele päälle vielä kanelia ja asettele piparkakkutalo lasin reunalle. Täydellinen latte on valmis!  

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Kurpitsansiemen Pataleipä


Vihdoin oli minunkin aika kokeilla pataleivän leipomista. Itseasiassa äitini rohkaisemana. Maistoin hänen leipomaansa leipää ja se oli niin hyvää, etten voinut olla pyytämättä reseptiä. Tässä siis äitini resepti, jolla tulee takuu rapeaa ja huokoista pataleipää keraamisessa padassa paistettuna. Ongelmaksi muodostui taas leivän ahmiminen, ihan oikesti tämä on niin hyvää.

Mitä se pataleipä siis olikaan? Aromikasta kotona tehtyä leipää, jonka maku tulee pitkästä kohotusajasta ja rapea pinta öljytystä padasta, jossa leipä paistuu. Padaksi kelpaa kannellinen keraaminen, lasinen tai valurautapata. Kaikenlisäksi tämä on niin helppoa. Sekoita taikina illalla ja paista seuraavana päivä. Nam!

Ohje:
3,5 dl vettä
3 dl vehnäjauhoja
3 dl sämpyläjauhoja
1 dl siemeniä (kurpitsa, pellava, sesam, auringonkukka yms.)
0,5 tl kuivahiivaa
1-2 tl ruususuolaa (myös tavallinen käy)
3 rkl öljyä

1. Sekoita siemenet, suola ja hiiva jauhoihin isossa kulhossa. Lämmitä vesi 42 asteiseksi ja lisää se jauhoseokseen. Älä missään nimessä vaivaa. Peitä kulho kelmulla ja jätä kohoamaan huoneenlämpöön 12-24 tunniksi (mitä pidempään kohotat taikina, sitä maukkaampaa siitä tulee).

2. Kumoa taikina reilusti jauhotetulle pöydälle. Älä vaivaa taikinaa, mutta kääntele se palloksi. Peitä taikinapallo liinalla ja anna kohota vielä 30 minuuttia.

3. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Laita 2-3 litran pata kylmään uuniin.

4. Ota kuuma pata uunista ja voitele sen pohja ja reunat öljyllä. Nosta nyt taikina kuumaan pataan, tee viillot leivän pintaan  ja sivele hiukan öljyllä sekä ripottele kurpitsansiemeniä päälle koristeeksi. Laita kansi päälle ja paista leipää 30 minuttia uunissa keskitasolla. Ota kansi pois ja paista vielä ilman kantta 15 minuuttia.

5. Ota pata uunista ja kumoa leipä hetken kuluttua ritilälle jäähtymään.


Vinkki! Lisää taikinaan hieman vahvaa juustoraastetta esim. emmental mustaleimaa ja saat erittäin maukasta ja mehevää leipää, joka ei kaipaa päälle mitään muuta. Nam!