lauantai 23. marraskuuta 2013

Olivian synttärikakku



Sain kunniaksi leipoa entisen opiskeluystäväni nuorimmaiselle 1-vuotissyntymäpäiväkakun. Ohjeet olivat selkeät: suklaata ja vadelmaa sokerikuorrutuksella viimeisteltynä. Kakkupohjana käytin samantyyppistä suklaakakkupohjaa, joka löytyy ohjeessa Suklaa-Vadelma täytekakku (syyskuulta). Täytteistä tein kuitenkin hiukan erilaiset. Tällä kertaa kakkua täydentää vadelma-mascarponetäyte ja suklaakermavaahto.

Pohjat:

Suklaakakkupohja:
5 kananmunaa
150 g tummaa suklaata
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 rkl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
¼ tl suolaa
200 g voita
2 dl fariinisokeria
175 astetta 40-50 min uunin alatasolla. 
Voitele ja jauhota (korppujauhoilla) kakkuvuoka (halkaisija n. 24 cm). Erottele kananmunan keltuaiset ja valkuaiset kahteen eri kulhoon. Sulata suklaa vesihauteessa. Sekoita kuivat aineet keskenään (vehnäjauhot, vaniljasokeri, leivinjauhe ja suola).Vatkaa voi ja fariinisokeri vaahdoksi. Vatkaa joukkoon yksitellen keltuaiset. Lisää sulatettu suklaa taikinaan muutamassa erässä samalla kevyesti vatkaten. Lisää taikinaan nyt kuivat aineet muutamassa erässä vatkaten hiljalleen. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää valkuaisvaahto taikinaan kevyesti vatkaten. Kaada taikina vuokaan ja tasoita. Paista 175 asteessa uunin alatasolla 40-50 minuuttia. Voit suojata kakun tarvittaessa foliolla estääksesi pinnan palamisen. Kokeile kypsyys puutikulla!
Koska halusin saada kakusta mahdollisimman korkean ja monikerroksisen tein myös sokerikakkupohjan tutulla ohjeella. HUOM! Tässä ohjeessa munat säätelevät kakun kokoa. Jos haluat korkean kakun lisää munia ja sokeria sekä jauhoja samassa suhteessa.

Sokerikakkupohja:
4 huoneenlämpöistä munaa
sokeria
vehnäjauhoja
perunajauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
Lämmitä uuni 175 asteeseen. 
Voitele ja jauhota vuoka. Ota kolme saman kokoista lasia. Riko munat yhteen lasiin. Kaada toiseen lasiin saman verran sokeria. Mittaa kolmanteen lasiin edelleen munien kanssa yhtä paljon jauhoja. Jauhojen suhde on seuraava: 50-75 % vehnäjauhoja ja loput perunajauhoja. Laita päälle 1,5 tl leivinjauhetta ja sekoita jauhot keskenään.

Kaada munat kulhoon ja vatkaa sokerin kanssa vaahdoksi, vatkaa ainakin noin 5min. Siivilöi jauhot munasokerivaahtoon pienissä erissä nuolijalla varovasti ja hitaasti käännellen. Kaada taikina vuokaan.
Paista 175 asteessa uunin alatasolla n. 40 min. Jos et halua, että pinta tummuu laita kakun päälle folio. Pohja lässähtää nopeasti jos uunia availlaan, joten anna pohjan kypsyä ainakin 20 minuttia ennen kuin lisäät folion vuoan päälle. Anna kakun jäähtyä hetki kun olet ottanut sen uunista ja kumoa. 
Täytteet:


Vadelma-mascarponetäyte:
150g vadelmia (kotimaisia tuoreita tai sulatettuja pakastevadelmia)
250g mascarpone juustoa
3 dl tomusokeria
Muutama tippa punaista karamelliväriä

Vatkaa tomusokeri ja mascarponejuusto vaahdoksi. Lisää karamelliväri ja vadelmat. Vatkaa hiljalleen tasaiseksi. 

Suklaa-kermatäyte:
2 dl vispikermaa
25g tummaa suklaata
sokeria

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää vesihauteessa sulatettu suklaa ja sekoita.

Seuraavaksi alkaa kakun kokoaminen. Aloita leikkaammalla kakku pohjat kolmee osaan. Voit käyttää kakkusahaa tai leipä veistä. Sahaa kakut varovasti osiin. Nosta pohjapala alustalle. Nosta päälle täytettä ja tasoita nuolijalla. Nosta päälle seuraava pohja jne. Lopuksi levitä suklaakerma nuolijalla koko kakun päälle. Suklaakerma toimii sokerikuorrutuksen liimana.

Sokerimassa:

Seuraava vaihe on sokerikuorrutuksen kauliminen, asettelu ja viimeistely. Tässä kakussa päällä on tummanruskeaa suklaan makuista sokerikuorrutetta ja nauhana kakun ympärillä pinkkiä sokerikuorrutetta. Tein pinkistä sokerikuorrutteesta myös rusetin kakun eteen. Alla muutama vaiheita havainnollistava kuva.

Koristelu:
500g (2 pakettia) tummanruskeaa sokeri kuorrutetta
250g (1 paketti) pinkkiä sokerikuorrutetta


Koristelu:

Viimeisessä vaiheessa eli koristelussa käytin tomusokerikuorrutetta ja valmiita kukkakoristeita.

Tomusokerikuorrute:
2 dl tomusokeria
muutama tippa punaista karamelliväriä
2 rkl sitruunamehua

Sekoita sokeri, väri ja mehu keskenään kunnes seos on kiinteää. Kaada seos pursotin pussiin ja leikkaa pää auki. Pursota koristelut kakun päälle.

HUOM! Tällä kuorrutteella voit myös kiinnittää muita koristeita kakun pintaan.


Nyt kakku on jo matkalla uuteen kotiin ja parempiin suihin! Paljon Onnea Olivialle! :)


lauantai 16. marraskuuta 2013

Pätkis-Kuppikakut


Hymy oli herkässä kun uusin Maku tipahti postiluukusta. Nyt on hyvä syy jakaa tämä mehevä resepti myös blogissani. Isänpäivä meni jo, mutta nämä herkulliset cupcaket maistuvat myös muissa juhlissa. Onnittelut vielä hyvälle ystävälleni tutkinnosta ja uudesta työpaikasta. Tänään juhlitaan suut makeina.


30 kpl minimuffineja 
100 g voita
3,5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
3 rkl kaakaojauhetta
1,5 tl vaniljasokeria 
1,5 tl leivinjauhetta
noin 100 g pätkiksiä
1,5 dl  maustamatonta jogurttia
2 kananmunaa

Sulata voi ja anna jäähtyä
Sekoita kuivat aineet ja paloitellut pätkikset keskenään
Vatkaa sulatetun voin joukkoon jogurtti ja munat. Sekoita hyvin kuivien aineiden sekaan nuolimella kääntelemällä. (Et tarvitse sähkövatkainta)
Jaa taikina muffinipellille joka vuorattu paperivuoilla. 
Paista 175 asteessa uunin keskitasolla noin 20 minuuttia. 
Tarkista kypsyys tikulla. 
Jäähdytä muffinit.



Kuorrute:
150 g tuorejuustoa
50 g voita
3 dl tomusokeria
tippa punaista karamelliväriä

Vatkaa tomusokeri ja voi sähkövatkaimella tasaiseksi. 
Vatkaa joukkoon kylmä tuorejuusto.
Lisää tippa karamelliväriä. 
Vatkaa kunnes seos on kuohkeaa. 
Varo vatkaamasta liikaa ettei seos juokseennu. 
Pursota kuorrute jäähtyneiden muffinien päälle ja koristele pätkispaloilla jae/tai koristerakeilla.






lauantai 9. marraskuuta 2013

Feta-pinaattipiirakka


Tänä viikonloppuna harjoittelen erilaisten suklaakakkupohjien tekoa tulevaisuuden juhlia varten. Kokeillen löytyy aina se maistuvin ja kätevin resepti.

Tässä tekstissä kuitenkin pääosassa oma lemppari suolaisista piiraista nimittäin feta-pinaattipiirakka. Tämä piirakka onnistuu aloittelijaltakin. Klassinen ja helppo resepti löytyy alta:

Pohja:
100g voita
3 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
vettä

Sekoita jauhot ja suola keskenään. Nypi pehmeä voi jauhojen joukkoon ja lisää tilkka vettä. Anna taikinan vetäytyä 5 minuuttia. Painele taikina piirakkavuokaan. Nosta piirakka jääkaappiin odottamaan. Laita tässä vaiheessa uuni lämpiämään 200 asteeseen.


Täyte:
200 g kermaviiliä
3 kananmunaa
oliiviöljyä
150g pinaattia
1 sipuli
150g fetajuustoa
kirsikkatomaatteja
ripaus mustapippuria
ripaus suolaa
voimakasta juustoraastetta (emmental mustaleima)



Kuutio sipuli pieneksi. Sekoita kulhossa kermaviili, kananmunat, öljy, pinaatti, pippuri ja suola. Ripottele sipuli ja feta piirakkavuokaan taikinapohjan päälle. Kaada lopuksi kermaviilitäyte pohjalle. Asettele halkaistut  tomaatit täytteen päälle. Lisää lopuksi pinnalle juustoraastetta makusi mukaan. Nosta uuniin ja paista noin. 40 minuuttia uunin keskitasolla, kunnes piirakan pinta on kauniin kullanruskea.


Vinkki! Halutessasi rapeamman pohjan käytä pohja uunissa 175 asteessa 5-10min ennen täytteen lisäämistä. Tarjoile raikkaan salaatin kanssa.

lauantai 2. marraskuuta 2013

Suklaapähkinä-muropatukat



Nykyään syödään paljon erilaisia välipaloja; patukoita ja juomia sekä keksejä ja pähkinäpusseja. Päätin kokeilla välipalapatukkaohjetta, joka käy hyvin myös "kahvipullasta". Miksei näitä voisi pakata vaikka folioon ja sujauttaa välipalaksi kassin pohjalle. Ohjeesta voi tehdä terveellisemmän vaihtamalla voin margariiniin, korvaamalla sokeria hunajalla ja vaihtamalla suklaan tummaan.

Ohje: (noin 20 patukkaa)
150g voita
4 rkl sokeria
2 rkl fariinisokeria
3 rkl hunajaa
5,5 dl kaurahiutaleita
3 dl mysliä
50g pähkinöitä (itse käytin saksan pähkinöitä)
1 dl rusinoita
1 dl kuivattuja karpaloita
0,5 dl kuivattuja ja pilkottuja aprikooseja
150g sulaa maitosuklaata

Kuumenna uuni 175 asteeseen.
Sulata voi, sokeri, fariinisokeri ja ja hunaja kattilassa.
Sekoita kaurahiutaleet, mysli, pähkinät ja kuivatut hedelmät kulhossa.
Kaada päälle lämmin voisulasokeriseos ja sekoita.
Vuoraa 30x20 cm vuoka leivinpaperilla.
Levitä taikina seos vuokaan ja tasoita.
Paista uunin keskitasolla noin 20 minuuttia.
Anna jäähtyä ja paloittele.
Dippaa patukat sulaan suklaaseen. Laita leivinpaperille ja anna suklaan kovettua.




Vinkki! Älä tee liian ohutta levyä, muuten patukat murenevat helposti. Jos levy näyttää helposti murenevalta tee pienempiä patukoita. Odota kunnes levy on kokonaan jäähtynyt, ennen kuin leikkaat sen.

Makoisia välipalahetkiä!