lauantai 28. joulukuuta 2013

Piparkakku cupcakes


Tapaninpäivänä perinteitä kunnioittaville sukulaisille tarjottiin hiukan erilaisia jouluherkkuja, mihin he yleensä ovat tottuneet. Nämä söpöt kuuset ja joulunpunaisella kuorrutuksella koristellut kuppikakut saivat hyvän vastaanoton. Piparkakulta maistuva masutekakun tyyppinen taikina viimeisteltiin tuorejuustokuorrutteella ja joulun teemaan liittyvillä koristeilla. Itse taikina ohje on hyvin helppo ja nopea eli vain koristeluun menee hiukan enemmän aikaa. Tiedämmehän kuinka kiire jouluna saattaa olla. Nämä piparimuffinit leivottiin edellisenä päivänä ja koristeltiin tarjoilupäivänä ennen vieraiden saapumista. Maustekakkutyyppinen pohja maistuukin paremmalta kun se on levännyt yön tai kaksi.  

Muffinitaikina:
100g voita
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
2 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2-3 tl piparkakkumaustetta
1 dl maustamatonta jogurttia
0,5 dl appelsiinituoremehua

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokerit. 
Lisää munat yksitellen vaahtoon vatkaten. 
Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään.
Lisää sokerivaahtoon puolet kuivista aineista, jogurtti, mehu ja loput kuivat aineet. 
Kääntele tasaiseksi ja jaa taikina muffinipellille. 
Pasita uunin keskitasolla 200 asteessa noin 12 minuuttia. Tarkkaile kypsymistä. Tarkista kypsyys puutikulla!
Jäähdytä ja siirry valmistamaan kuorrutetta. 

Kuorrutus:
40 g voita
100 g tuorejuustoa
3 dl tomusokeria 
tippa pastaväriä (halutun sävyn verran)
koristeita

Vaahdota voi ja siivilöity tomusokeri kulhossa. 
Lisää kylmä tuorejuusto ja jatka vatkaamista, kunnes kuorrute kuohkeutuu. 
Lisää pastaväri ja sekoita kunnes väri on tasainen.
Laita valmis kuorrute pursotinpussiin ja kuorruta jäähtyneiden kakkujen päälle. 
Koristele lumihiutaleilla, tähdillä ja muilla jouluisilla koristeilla. 





tiistai 24. joulukuuta 2013

Poropiirakka


Tässä yksi suolainen suosikkini. Tämä piirakka on tuhti ja siinä ei voissa, juustossa ja kermassa säästellä. Maku on täyteläinen ja pienikin pala riittää hivelemään makuhermoja. Jouluna saa kuitenkin syödä vähän enemmän ja tuhdimmin kuin normaalisti :)

Pohja:
100g voita
0,5 dl emmentalraastetta
2 dl vehnäjauhoja
2 rkl kylmää vettä

Nypi pehmeä voi, jauhot sekä juustoraaste.
Lisää kylmä vesi ja vaivaa taikinasta tasainen.  
Painele taikina vuokaan. Itse käytin pyöreää (24 cm) ja suorakaiteen muotoista piirakkavuokaa.

Täyte:
n. 100g pororouhetta
2 pientä salottisipulia
100g emmental raastetta
1 prk smetanaa
1 dl kermaa
2 kananmunaa
suolaa
mustapippuria
ruohosipulia

Kuullota sipuli pannulla.  
Lisää pannulle hetkeksi myös pororouhe (n. 5min).  
Ota pannu pois liedeltä ja jäähdytä.
Ripottele puolet juustoraasteesta taikinan päälle vuokaan.
Kaada sipuliporosekoitus myös vuokaan ja lopuksi leikkaa yrttisaksilla ruohosipuli päällimmäiseksi ja lisää vielä loput juustoraasteesta päällimmäiseksi.
Sekoita kulhossa smetana, kerma, munat ja mausteet.  
Kaada seos tasaisesti täytteiden päälle vuokaan.
Paista 200 asteisessa uunissa noin. 25 minuuttia. Tarjoile lämpöisenä.




lauantai 21. joulukuuta 2013

Jouluinen juustokakku


Tässä ihan ehdoton juustokakkusuosikkini jouluiseen teemaan sovellettuna. Kyseinen kakku oli pikkujoulujen hitti. Palaakaan ei jäänyt rääppeiksi. Taidan leipoa uuden. Resepti on nopea, helppo ja lopputulos suussa sulava.

Pohja:
100 g pipareita
90 g voita (sulana)
Murskaa piparit tehosekoittimessa ja sekoita sula voi piparimuruun.
Taputtele seos irtopohjavuoan pohjalle (n. 24 cm).
Esipaista pohjaa uunissa noin 10 min 165 asteessa.



Täyte:
600 g tuorejuustoa (Philadelphia)
3 dl sokeria
2 rkl vehnäjauhoja
0,5 tl kanelia
4 kananmunaa
1 purkki ranskankermaa
3 tl vaniljasokeria
2 tl appelsiinimehua
noin 1 dl puolukoita
0,5 dl glögiä
Vaahdota sähkövatkaimella keskenään tuorejuusto, sokeri, vaniljasokeri, kaneli ja jauhot.
Lisää kevyesti vatkaten yksi kananmuna kerrallaan juustomassaan.
Lisää ranskankerma ja appelsiininmehu ja sekoita kunnolla
Kaada juustomassa esipaistetun keksipohjan päälle.
Paista kakkua 165 asteisessa uunissa keskitasolla reipas tunti tai kunnes juustokakun pinta saa väriä.
Anna juustokakun jäähtyä rauhassa vuoassaan ja siirrä jääkaappiin tekeytymään yön yli.
Poista irtopohjavuoka ja koristele glögissä marinoiduilla puolukoilla, jotka voit ripotella kakun päälle ennen tajoilua.

Vinkki! Korvaa pohjan piparit digestivekekseillä ja puolukat mustikoilla, jos haluat kesäisen juustokakkuversion. 

perjantai 20. joulukuuta 2013

Pikkujoulujen suunnittelua


Joulukuu on lopuillaan ja aattoa vietetään jo ensi viikolla. Lehdet ovat kirjoitelleet joulustressistä, siihen asennoitumisesta tai sen välttämisestä niin lahjojen, kokkailun ja siivouksen osalta jo monta viikkoa. Itselläni ei ole ollut joulustressiä, vaikka kaiken touhun kekellä on käyty töissä ja istuttu illat luennoilla. Itseasiassa kaikki se aika, joka on jäänyt yli ja jonka on voinut käyttää jouluaskareihin on ollut rentouttavaa! Päätimme tänä vuonna järjestää pikkujoulut ystävillemme kotonamme Töölössä. Nyt meillä odottaa joulukuusi koristelua, piparkakkutaikina leipovia käsiä ja kattilat mausteista glögiä! Menun suunnittelun aloitin hyvissä ajoin ja se näyttää seuraavalta:

Suolaiset tarjoilut:

Jouluinen poropiirakka
Ruisnapit lohiherkulla
Ruisnapit maalaismaksapateella
Paahdetut ja maustetut pähkinät
Juustolajitelma ja keksejä

Makeat tarjoilut:

Jouluinen Uunijuustokakku
Perinteiset joulutortut
Jouluiset omenapasteijat
Piparkakkuja
Konvehteja
Marmeladia

Vaalea omenaglögi sekä Punaviiniglögi.






Nyt takaisin joulupuuhiin. Reseptejä tulossa pian :)

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Annin Piparkakut



Jouluvalot palavat ja vielä on hämärää. En keksi mitään parempaa touhua sunnuntaiaamuksi kuin herätä ennen valoisan aikaa ja touhuta joulun tuoksuisessa keittiössä tunnelmalliset valot ja koristeet vilkkuen. Jouluiset touhut siis jatkuvat. Piparkakkutaikina maustuu jääkaapissa ja odottaa, että siitä leivotaan pieniä kuusia, sydämiä ja tähtiä. Tässä teille helppo ja nopea resepti.

Piparkakkutaikina (noin 50 piparia):
130 g voita
1 iso kananmuna
1,5 dl sokeria
1/3 dl tummaa siirappia
3 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1,5 tl piparkakkumaustetta
1 tl soodaa
1/3 tl jauhettua kaardemummaa

Sulata voi ja anna jäähtyä.
Vatkaa huoneenlämpöinen muna ja sokeri vaahdoksi.
Sekoita lopuksi joukkoon sula voi ja siirappi.
Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää ne siivilän läpi rasvaseokseen.
Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin.
Anna taikinan maustua ainakin seuraavaan päivään.


Nyt kun taikina on levännyt ja maustunut tarpeeksi jääkaapissa on aika leipoa mureita piparkakkua.

Kauli taikinasta pala kerrallaan jauhotetulla alustalla ohueksi levyksi.
Painele kaulittuun taikinaan muotilla piparkakkuja ja siirrä ne leivinpaperin päälle pellille.
Paista piparkakkuja uunissa 200 asteessa 5-6 minuuttia. Tarkkaile väriä. Paistoaika riippuu paljon piparkakun paksuudesta.

(Huom. voit leipoa kerrallaan vähemmänkin pipareita, taikina säilyy jääkaapissa yllättävän kauan!)


Vinkki! Jäähdytä piparkakut jäähdytysritilällä, jolloin ilma kiertää myös piparien alta.

Nyt voit lämmitää glögin pipareiden kaveriksi ja nauttia joulusta!

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Suklaafudge



Nyt alkaa tämä jouluvillitys iskeä jo minuunkin. Viikonloppuna käytiin ostamassa uusia koristeita joulukuuseen. Itseasiassa olisin jo halunnut kuusenkin, koska olin varma, että ne loppuvat kesken. Tyydyin kuitenkin valitsemaan jouluvalot ikkuinoihin  ja kuusi jäi vielä kauppaan. Olen lueskellut muutaman viikon joululehtiä, herkullisia joulureseptejä ja suunnitellut menun ainakin kymmenen kertaa tuleviin pikkujouluihimme. Tässä esimakua joulunäpertelystä. Aivan ihanat suklaafudge joulukarkit, jotka päätyvät sellofaaniin pakattuna pukin konttiin.




Ohje:

200 g tummaasuklaata
20 g voita
1 tlk makeaa kondensoitua maitoa
200 g sokeria
2 tl vaniljasokeria
minismarties suklaarakeita

Paloittele suklaa kulhoon. Pehmitä suklaa mikrossa miedolla lämmöllä.
Vuoraa noin 20 x 20 cm:n kokoinen vuoka leivinpaperilla.
Mittaa voi ja vaniljasokeri valmiiksi.
Kuumenna maitotiiviste ja sokeri hitaasti kiehumispisteeseen sekoitellen seosta samalla.
Hauduta matalalla lämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes seos on 106-asteista. Voit käyttää esim. digitaalista elintarvikelämpömittaria.
Nosta kattila pois liedeltä, lisää suklaa, vaniljasokeri ja voi samalla voimakkaasti sekoittaen. (Huom. suklaan lisäämisen jälkeen massa jähmettyy todella nopeasti, jotan ole ripeä!)
Kaada pehmeä fudge leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja ripottele suklaarakeet päälle. Anna jähmettyä huoneenlämmössä.
Leikkaa levystä tasakokoisia paloja makusi mukaan.
Pakkaa palat nätisti aseteltuna sellofaaniin.


Nyt herkut ovat valmiina joulupukin konttiin!

tiistai 10. joulukuuta 2013

Punajuuri-juustosalaatti


Pitkästä aikaa poikkean leivonnaisista ja julkaisen yhden ehdottoman suosikkini salaattiresepteistä. Tässä reseptissä yhdistyvät ihanasti punajuuren makeus suolaiseen pekoniin ja juustoon. Täydellinen tarjottava esimerkiksi pikkujouluissa.

Ohje: (kaksi runsasta annosta)

4 pientä punajuurta
kaksi isoa kourallista rucolaa
pinjansiemeniä
saksanpähkinöitä
100 g pekonia
100 g fetajuustoa (vaihtoehtoisesti sinihomejuustoa tai vuohenjuustoa)

Kuori ja lohkoa punajuuret.
Keitä lohkot suolavedessä kypsiksi. (Voit tarkastaa kypsyyden haarukalla, kun haarukka uppoaa punajuureen lohkot ovat kypsiä.)
Laita lohkot valumaan ja pirskota päälle oliiviöljyä.
Pilko pekoni pieniksi suikaleiksi ja paista pannulla rapeaksi.
Paahda pinjansiemenet ja pähkinät pannulla ja mausta merisuolalla.
Huuhdo rukola ja laita salaattikulhoon.
Nosta päälle punajuuret, pekoni ja sekoita.
Muserra seuraavaksi juusto salaatin päälle.
Ripottele paahdetut siemenet ja pähkinät lopuksi salaatin sekaan.

Salaatti on valmis syötäväksi!

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Kermainen broileripiirakka



Vietin viime viikon Tukholmassa ja siellä muistiini palasivat aivan ihanat korkeat suolaiset piirakat, joita syödään Ruotsissa lounaaksi lisukesalaatin kanssa säännöllisesti. Erona suolaisiin piiraisiin mitä meillä Suomessa syödään kahviloissa ja kutsuilla on se, että nämä piiraat ovat korkeita, meheviä ja ne valmistetaan irtopohjavuoassa missä yleensä kakut paistuvat. Päätin ruveta tuumasta toimeen ja calmistaa korkean ja ruokaisan broileripiiraan.

Perinteinen suolainen piirakkapohja valmistuu nopeasti. Käytin itse seuraavanlaista pohjaa:

Perinteinen piirakkapohja
150 g voita jääkaappikylmänä
3 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
1 muna jääkaappikylmänä

Kuutio voi pieniksi paloiksi ja mittaa kulhoon jauhojen sekä suolan kanssa. Sekoita keskenään murumaiseksi monitoimikoneessa. Lisää muna ja sekoita nopeasti taikinaksi. Kääri taikina kelmuun ja pane jääkaappiin 30 minuutiksi.

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Painele taikina irtopohjavuoan (n. 25 cm) pohjalle ja reunoille. Pistele pohja haarukalla ja laita jääkaappiin 15 minuutiksi. Esipaista piirakkaa uunin keskitasolla n. 10 minuuttia. Anna jäähtyä. Laske paistolämpötila 200 asteeseen.


Täytteeseen käytin paljon herkullisia raakaaineita. Täytteen kanssa voi leikitellä ja valita itselleen mieuisia makuja. 

Kerma-kanatäyte:
1 pieni kesäkurpitsa
1 keltasipuli
1 punasipuli
1 punainen paprika
300g broilerin rintafileetä
2 dl kermaviiliä
3 munaa
2 dl kermaa
1 dl parmesanraastetta
aurinkokuivattuja tomaatteja (maun mukaan)
kirsikkatomaatteja koristeluun
suolaa
pippuria

Pese ja viipaloi kesäkurpitsa ja paprika. Paloittele sipulit. Kuullota kasviksia oliiviöljyssä pannulla noin 3-5 minuuttia. Nosta lautaselle. Paista broileri öljyssä ja mausta suolalla ja pippurilla (ja muilla makusi mukaisilla mausteilla esim. chili, paprika). Lisää vihannekset joukkoon. Pilko aurikokuivatut tomaatit ja laita kulhoon.

Laita kermaviili kulhoon ja lisää munat yksi kerrallaan samalla sekoittaen. Lisää kerma hiljalleen sekoitellen. Lisää parmesaani. Kääntele aurinkokuivatut tomaatit ja broilerikasvisseos muna-kermaseoksen joukkoon. Kaada täyte piirakkapohjan päälle ja asettele kirsikkatomaatit täytteen päälle. Kypsennä piirakkaa uunin alatasolla, kunnes täyte on jähmettynyt ja pinata on saanut kauniin värin (n. 40 minuuttia). 


Anna piirakan jäähtyä hetki ennen kuin avaat irtopohjavuoan.
 Tarjoile pala piirakkaa raikkaan salaatin kanssa. 
Makoisia lounashetkiä!



sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Perunaleipä


Sunnuntain ja alkaneen joulukuun kunniaksi päätin leipoa tuoretta ja mehevää perunaleipää. Mikä onkaan ihanampaa kuin haukata pala vastapaistettua leipää kahvin kanssa aamulla. Alla helppo ohje. Voit tuplata ohjeen jos tahdot leipoa suuremalle määrälle.

2 kpl

4-5 keitettyä kuorittua perunaa
3 dl kevytmaitoa
1 pussi kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 rkl siirappia
1 dl ruisjauhoja
7 dl vehnäjauhoja

Aloita soseuttamalla perunat ja 0,5 dl maitoa.
Lämmitä loput maidosta noin 42 asteiseksi, sekoita hiiva joukkoon.
Lisää suola, siirappi, ruisjauhot ja perunasose. Sekoita sileäksi sähkövatkaimella.
Lisää vehnäjauhot vähän kerrallaan ja alusta taikina notkeaksi. Anna kohota liinan alla noin 45 minuuttia.


Nosta taikina jauhotetulle leivinalustalle ja vaivaa kunnolla. Jaa taikina kahteen osaan. Muotoile paloista pyöreitä litteitä leipiä 20-25 cm läpimitaltaan. Tee leipiin reikä keskelle (5 cm).
Laita leivät leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Naputtele kakut haarukalla. Anna kohota liinan alla noin. 30 minuuttia.
Laita tässä vaiheessa uuni kuumenemaan 230 asteeseen.
Paista leipiä uunin keskiosassa noin 14 minuuttia.





lauantai 23. marraskuuta 2013

Olivian synttärikakku



Sain kunniaksi leipoa entisen opiskeluystäväni nuorimmaiselle 1-vuotissyntymäpäiväkakun. Ohjeet olivat selkeät: suklaata ja vadelmaa sokerikuorrutuksella viimeisteltynä. Kakkupohjana käytin samantyyppistä suklaakakkupohjaa, joka löytyy ohjeessa Suklaa-Vadelma täytekakku (syyskuulta). Täytteistä tein kuitenkin hiukan erilaiset. Tällä kertaa kakkua täydentää vadelma-mascarponetäyte ja suklaakermavaahto.

Pohjat:

Suklaakakkupohja:
5 kananmunaa
150 g tummaa suklaata
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 rkl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
¼ tl suolaa
200 g voita
2 dl fariinisokeria
175 astetta 40-50 min uunin alatasolla. 
Voitele ja jauhota (korppujauhoilla) kakkuvuoka (halkaisija n. 24 cm). Erottele kananmunan keltuaiset ja valkuaiset kahteen eri kulhoon. Sulata suklaa vesihauteessa. Sekoita kuivat aineet keskenään (vehnäjauhot, vaniljasokeri, leivinjauhe ja suola).Vatkaa voi ja fariinisokeri vaahdoksi. Vatkaa joukkoon yksitellen keltuaiset. Lisää sulatettu suklaa taikinaan muutamassa erässä samalla kevyesti vatkaten. Lisää taikinaan nyt kuivat aineet muutamassa erässä vatkaten hiljalleen. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää valkuaisvaahto taikinaan kevyesti vatkaten. Kaada taikina vuokaan ja tasoita. Paista 175 asteessa uunin alatasolla 40-50 minuuttia. Voit suojata kakun tarvittaessa foliolla estääksesi pinnan palamisen. Kokeile kypsyys puutikulla!
Koska halusin saada kakusta mahdollisimman korkean ja monikerroksisen tein myös sokerikakkupohjan tutulla ohjeella. HUOM! Tässä ohjeessa munat säätelevät kakun kokoa. Jos haluat korkean kakun lisää munia ja sokeria sekä jauhoja samassa suhteessa.

Sokerikakkupohja:
4 huoneenlämpöistä munaa
sokeria
vehnäjauhoja
perunajauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
Lämmitä uuni 175 asteeseen. 
Voitele ja jauhota vuoka. Ota kolme saman kokoista lasia. Riko munat yhteen lasiin. Kaada toiseen lasiin saman verran sokeria. Mittaa kolmanteen lasiin edelleen munien kanssa yhtä paljon jauhoja. Jauhojen suhde on seuraava: 50-75 % vehnäjauhoja ja loput perunajauhoja. Laita päälle 1,5 tl leivinjauhetta ja sekoita jauhot keskenään.

Kaada munat kulhoon ja vatkaa sokerin kanssa vaahdoksi, vatkaa ainakin noin 5min. Siivilöi jauhot munasokerivaahtoon pienissä erissä nuolijalla varovasti ja hitaasti käännellen. Kaada taikina vuokaan.
Paista 175 asteessa uunin alatasolla n. 40 min. Jos et halua, että pinta tummuu laita kakun päälle folio. Pohja lässähtää nopeasti jos uunia availlaan, joten anna pohjan kypsyä ainakin 20 minuttia ennen kuin lisäät folion vuoan päälle. Anna kakun jäähtyä hetki kun olet ottanut sen uunista ja kumoa. 
Täytteet:


Vadelma-mascarponetäyte:
150g vadelmia (kotimaisia tuoreita tai sulatettuja pakastevadelmia)
250g mascarpone juustoa
3 dl tomusokeria
Muutama tippa punaista karamelliväriä

Vatkaa tomusokeri ja mascarponejuusto vaahdoksi. Lisää karamelliväri ja vadelmat. Vatkaa hiljalleen tasaiseksi. 

Suklaa-kermatäyte:
2 dl vispikermaa
25g tummaa suklaata
sokeria

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää vesihauteessa sulatettu suklaa ja sekoita.

Seuraavaksi alkaa kakun kokoaminen. Aloita leikkaammalla kakku pohjat kolmee osaan. Voit käyttää kakkusahaa tai leipä veistä. Sahaa kakut varovasti osiin. Nosta pohjapala alustalle. Nosta päälle täytettä ja tasoita nuolijalla. Nosta päälle seuraava pohja jne. Lopuksi levitä suklaakerma nuolijalla koko kakun päälle. Suklaakerma toimii sokerikuorrutuksen liimana.

Sokerimassa:

Seuraava vaihe on sokerikuorrutuksen kauliminen, asettelu ja viimeistely. Tässä kakussa päällä on tummanruskeaa suklaan makuista sokerikuorrutetta ja nauhana kakun ympärillä pinkkiä sokerikuorrutetta. Tein pinkistä sokerikuorrutteesta myös rusetin kakun eteen. Alla muutama vaiheita havainnollistava kuva.

Koristelu:
500g (2 pakettia) tummanruskeaa sokeri kuorrutetta
250g (1 paketti) pinkkiä sokerikuorrutetta


Koristelu:

Viimeisessä vaiheessa eli koristelussa käytin tomusokerikuorrutetta ja valmiita kukkakoristeita.

Tomusokerikuorrute:
2 dl tomusokeria
muutama tippa punaista karamelliväriä
2 rkl sitruunamehua

Sekoita sokeri, väri ja mehu keskenään kunnes seos on kiinteää. Kaada seos pursotin pussiin ja leikkaa pää auki. Pursota koristelut kakun päälle.

HUOM! Tällä kuorrutteella voit myös kiinnittää muita koristeita kakun pintaan.


Nyt kakku on jo matkalla uuteen kotiin ja parempiin suihin! Paljon Onnea Olivialle! :)


lauantai 16. marraskuuta 2013

Pätkis-Kuppikakut


Hymy oli herkässä kun uusin Maku tipahti postiluukusta. Nyt on hyvä syy jakaa tämä mehevä resepti myös blogissani. Isänpäivä meni jo, mutta nämä herkulliset cupcaket maistuvat myös muissa juhlissa. Onnittelut vielä hyvälle ystävälleni tutkinnosta ja uudesta työpaikasta. Tänään juhlitaan suut makeina.


30 kpl minimuffineja 
100 g voita
3,5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
3 rkl kaakaojauhetta
1,5 tl vaniljasokeria 
1,5 tl leivinjauhetta
noin 100 g pätkiksiä
1,5 dl  maustamatonta jogurttia
2 kananmunaa

Sulata voi ja anna jäähtyä
Sekoita kuivat aineet ja paloitellut pätkikset keskenään
Vatkaa sulatetun voin joukkoon jogurtti ja munat. Sekoita hyvin kuivien aineiden sekaan nuolimella kääntelemällä. (Et tarvitse sähkövatkainta)
Jaa taikina muffinipellille joka vuorattu paperivuoilla. 
Paista 175 asteessa uunin keskitasolla noin 20 minuuttia. 
Tarkista kypsyys tikulla. 
Jäähdytä muffinit.



Kuorrute:
150 g tuorejuustoa
50 g voita
3 dl tomusokeria
tippa punaista karamelliväriä

Vatkaa tomusokeri ja voi sähkövatkaimella tasaiseksi. 
Vatkaa joukkoon kylmä tuorejuusto.
Lisää tippa karamelliväriä. 
Vatkaa kunnes seos on kuohkeaa. 
Varo vatkaamasta liikaa ettei seos juokseennu. 
Pursota kuorrute jäähtyneiden muffinien päälle ja koristele pätkispaloilla jae/tai koristerakeilla.






lauantai 9. marraskuuta 2013

Feta-pinaattipiirakka


Tänä viikonloppuna harjoittelen erilaisten suklaakakkupohjien tekoa tulevaisuuden juhlia varten. Kokeillen löytyy aina se maistuvin ja kätevin resepti.

Tässä tekstissä kuitenkin pääosassa oma lemppari suolaisista piiraista nimittäin feta-pinaattipiirakka. Tämä piirakka onnistuu aloittelijaltakin. Klassinen ja helppo resepti löytyy alta:

Pohja:
100g voita
3 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
vettä

Sekoita jauhot ja suola keskenään. Nypi pehmeä voi jauhojen joukkoon ja lisää tilkka vettä. Anna taikinan vetäytyä 5 minuuttia. Painele taikina piirakkavuokaan. Nosta piirakka jääkaappiin odottamaan. Laita tässä vaiheessa uuni lämpiämään 200 asteeseen.


Täyte:
200 g kermaviiliä
3 kananmunaa
oliiviöljyä
150g pinaattia
1 sipuli
150g fetajuustoa
kirsikkatomaatteja
ripaus mustapippuria
ripaus suolaa
voimakasta juustoraastetta (emmental mustaleima)



Kuutio sipuli pieneksi. Sekoita kulhossa kermaviili, kananmunat, öljy, pinaatti, pippuri ja suola. Ripottele sipuli ja feta piirakkavuokaan taikinapohjan päälle. Kaada lopuksi kermaviilitäyte pohjalle. Asettele halkaistut  tomaatit täytteen päälle. Lisää lopuksi pinnalle juustoraastetta makusi mukaan. Nosta uuniin ja paista noin. 40 minuuttia uunin keskitasolla, kunnes piirakan pinta on kauniin kullanruskea.


Vinkki! Halutessasi rapeamman pohjan käytä pohja uunissa 175 asteessa 5-10min ennen täytteen lisäämistä. Tarjoile raikkaan salaatin kanssa.

lauantai 2. marraskuuta 2013

Suklaapähkinä-muropatukat



Nykyään syödään paljon erilaisia välipaloja; patukoita ja juomia sekä keksejä ja pähkinäpusseja. Päätin kokeilla välipalapatukkaohjetta, joka käy hyvin myös "kahvipullasta". Miksei näitä voisi pakata vaikka folioon ja sujauttaa välipalaksi kassin pohjalle. Ohjeesta voi tehdä terveellisemmän vaihtamalla voin margariiniin, korvaamalla sokeria hunajalla ja vaihtamalla suklaan tummaan.

Ohje: (noin 20 patukkaa)
150g voita
4 rkl sokeria
2 rkl fariinisokeria
3 rkl hunajaa
5,5 dl kaurahiutaleita
3 dl mysliä
50g pähkinöitä (itse käytin saksan pähkinöitä)
1 dl rusinoita
1 dl kuivattuja karpaloita
0,5 dl kuivattuja ja pilkottuja aprikooseja
150g sulaa maitosuklaata

Kuumenna uuni 175 asteeseen.
Sulata voi, sokeri, fariinisokeri ja ja hunaja kattilassa.
Sekoita kaurahiutaleet, mysli, pähkinät ja kuivatut hedelmät kulhossa.
Kaada päälle lämmin voisulasokeriseos ja sekoita.
Vuoraa 30x20 cm vuoka leivinpaperilla.
Levitä taikina seos vuokaan ja tasoita.
Paista uunin keskitasolla noin 20 minuuttia.
Anna jäähtyä ja paloittele.
Dippaa patukat sulaan suklaaseen. Laita leivinpaperille ja anna suklaan kovettua.




Vinkki! Älä tee liian ohutta levyä, muuten patukat murenevat helposti. Jos levy näyttää helposti murenevalta tee pienempiä patukoita. Odota kunnes levy on kokonaan jäähtynyt, ennen kuin leikkaat sen.

Makoisia välipalahetkiä!

lauantai 26. lokakuuta 2013

Porkkana Cupcakes


Tänään leivoimme hyvän ystäväni kanssa porkkana kuppikakkuja halloween hengessä. Ohje on muunnelma omasta suosikki porkkanakakku reseptistäni. Nämä cupcakesit vievät kielen mennessään!

Ohje: (24 isoa tai 48 pientä cupcakea)
1,5 dl sokeria
1,5 dl fariinisokeria
3 kananmuna
2 dl auringonkukkaöljyä (rypsiöljyä voi käyttää myös)
4,5 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
0,5 tl inkivääriä
0,5 tl suolaa
0,25 tl vanilja-aromia
300 g porkkanaraastetta

Laita uuni lämpenemään 150-asteiseksi.

Mittaa sokerit, munat ja öljy astiaan ja vatkaa sekaisin. Mittaa kuivat aineet keskenään toisessa astiassa. Raasta porkkanoista hienoa raastetta kolmanteen kulhoon.

Lisää munaseokseen hitaasti kuivataineet (jauhot, sooda, leivinjauhe, kaneli, inkivääri, suola) ja vanilja-aromi. Jatka vatkaamista kunnes kaikki ainekset ovat sekoittuneet hyvin. Lisää viimeisenä porkkanaraaste ja sekoita se nuolimella tasaisesti taikinaan.

Jaa taikina voideltuun kuppikakku vuokaan. Paista kakkuja uunissa noin 15 minuuttia. Kokeile puutikulla kypsyys. Kuppikakut ovat valmiita kun yhtään taikinaa ei jää tikkuun. Nosta uunista ja jätä kakut jäähtymään



Kuorrutus:
50 g voita
3,5 dl tomusokeria (jotkut lattavat jopa 6dl, itse en pidä niin makesta)
200 g tuorejuustoa (Philadelphia)
Tippa oranssia karamelliväriä

Vatkaa ensin voi ja tomusokeri keskenään, kunnes ne ovat sekoittuneet kunnolla. Lisää kylmä tuorejuusto ja karamelliväri. Vatkaa kovemmalla teholla niin pitkään kunnes seos on kuohkeaa. (Huom. Jos vatkaat liikaa seos muuttuu juoksevaksi).


Kun kuppikakut ovat jäähtyneet kunnolla, pursota kuorrute niiden päälle ja koristele karkeilla, nonparelleilla tai muilla syötävillä koristeilla.


Vinkki:  Lisää taikinaan saksanpähkinöitä rouheena porkkanaraasteen kanssa (itse jätin pois allergioiden takia). Voit käyttää paperisia kuppikakku vuokia jo ennen paistamista. Minun mielestä kuppikakut ovat näyttävämpiä, kun kakut laitetaan vuokiin vasta paistamisen jälkeen.

Maukasta Halloweenia :)

lauantai 19. lokakuuta 2013

Graavilohisalaatti


Leivonnaisten tasapainoksi kevyttä lounasta :) Salaisuus pilee salaattikastikkeessa, joka on lainattu isoäidiltäni.

2 annosta:
200g Graavilohta
Puolikas jäävuorisalaatti
8 kirsikkatomaattia
Puolikas kurkku
Puolikas keltainen paprika
Pinjansiemeniä (paahdettuna)
Kapriksia
Puolikas sitruuna

Pese kaikki kasvikset kylmällä vedellä. Pilko salaatti, kurkku ja paprika. 
Puolita tomaatit lohkoiksi. 
Kokoa suoraan syvälle lautaselle. 
Asettele graavilohi salaatin päälle. 
Paahda pinjansiemenet pannulla ja ripottele lohen päälle. 
Ripottele viimeiseksi kapriksia makusi mukaan. 
Viimeistele salaatti sitruunalohkoilla.

Kastike:
200g kermaviiliä
2 rkl makeaa sinappia
1 rkl punaviinietikkaa
ripaus suolaa
ripaus pippuria

Sekoita kaikki aineet keskenään ja anna maustua hetki jääkaapissa. Kastikkeen voi tarjoilla erillisestä pienestä kupista lautasella. 

Fazerina browniet



Avomieheni rakastaa fazerina suklaata ja tämän kuultuaan äitini täytti kaappimme fazerina patukoilla. Olen pitkin viikkoa miettinyt ja kehitellyt fazerina-brownie reseptiä pienentääkseni houkuttelevaa suklaavarastoa. Tänä aamuna päätin toteuttaa kehittelemäni herkkuohjeen. Tämä on suussasulavaa!

Ohje:
100 g voita
50 g tummaa suklaata
125 g fazerinaa
kuorittuja pistaasi pähkinöitä
0,5 tl leivinjauhetta
1 dl vehnäjauhoja
0,75 dl kaakaojauhetta
2 kananmuna
2 dl sokeria



Sulata voi ja 50g tummaa suklaata sekä 100g fazerinaa vesihauteessa. Sekoita kunnes seos on tasaista. Valitse vuoka ja vuoraa se leivinpaperilla. Itse käytin pyöreää vuokaa (noin 20cm halkaisijaltaan).
Paloittele loput 50g fazerinasta ja pistaasipähkinät.
Vaahdota munat ja sokeri kulhossa kuohkeaksi vaahdoksi.


Yhdistä jäähtynyt suklaavoi-seos ja munasokeri-vaahto kulhossa. Kääntele sekaisin varovasti.
Sekoita nyt keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja cacao. Siivilöi kuivat aineet taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Sekoita mahdollisimman vähän.
Kääntele lopuksi sekaan paloitellut suklaat ja pistaasipähkinät.
Kaada taikina vuokaan ja paista uunin keskitasolla noin 30 minuuttia 175 asteessa.


Anna leivonnaisen jäähtyä kunnolla ennen kuin otat sen vuoasta. Leikkaa leivonnainen sopiviksi paloiksi ja tarjoile esimerkiksi vaniljajäätelön tai kermavaahdon kanssa. Browniet säilyvät jääkaapissa suojattuna jopa viikon!

Vinkki: Muista ettet ylikypsennä leivonnaista. Brownien kuuluu jäädä sisältä kosteaksi ja olla hieman rapea päältä. Itse käytin pyöreää vuokaa, mutta browniet tarjoillaan usein neliönä, joten neliön mallinen vuoka sopii mainiosti.